MAISEMANHOITOA HIIRIJÄRVELLÄ
Hiirijärven kylän maalaismaisema on Satakuntalaista perinnemaisemaa kauneimmillaan. Satakunnan maaseutukeskus on tehnyt kylälle maisemasuunnitelman.
”Vihreä Hiirijärvi” – hanke on toteuttanut tätä suunnitelmaa vuosina 2004–2006. Toimenpiteinä on ollut muun muassa vesakon raivaus, maisemakohtien avaus, rakennusten kunnostus ja vanhojen hakamaiden käyttöönotto.
Vesakon torjunta
Raivausta kylänraitilla.
Tienpielet kasvavat helposti umpeen esimerkiksi pajun ansiosta. Hiirijärvellä on raivattu tienpielistä pusikoita, jotta maisema säilyisi avoimena ja siistinä. Näin umpeen kasvaneet maisemakohdat ja epäsiistit pientareet on saatu kuriin. Myös Hiirijärven koulun alueella on tehty paljon vesakon torjuntaa.
Raivausta koulun alueella.
Rakennusten kunnostus
Keväällä 2005 kylällä pidettiin punamultatalkoot. Kyläläiset keittivät Timo Lehtimäen opastuksella yhteensä 600 litraa punamultamaalia. Maali käytettiin kylänraitin vanhan rakennuskannan kunnostamiseen.
Esimerkkitapaus:
| Kuivurimuseo ennen… | …ja jälkeen entisöinnin. |
Pvy:n vanha kaappikuivuri kunnostettiin vuonna 2005 Satakunnan museon ohjeiden mukaisesti. Puuosia uusittiin mahdollisimman vähän. Tiilikattoa korjattiin ja kuivuri maalattiin itse keitetyllä punamultamaalilla. Valkoiset osat maalattiin pellavaöljymaalilla. Lopuksi kuivurille rakennettiin uusi ”silta” joka käsiteltiin Roslagin mahongilla. Museovirasto avustaa vuosittain kyläyhdistystä raivaamalla kuivurimuseon ympäristön.
Eläimet maisemanhoitajina
Hiirijärven vanhoja hakamaita hoitavat suomenlampaat. Kylälle on perustettu myös uusia lammaslaitumia, esimerkiksi Jutille, Lehtimäkeen ja koulun alueelle. Esimerkiksi koulun alueella tehtiin ensin mittava vesakon raivaustyö. Jotta alue ei kasva uudelleen umpeen, perustettiin sinne lammaslaidun. Lampaat pitävät uuden vesakon kurissa ja lapset pääsevät tutustumaan näihin kotieläimiin.
| Suomenlampaita koulun maastossa laiduntamassa | |
Hiirijärvellä laiduntavat lampaiden lisäksi myös lehmät. Kylän laitumilta löytyy ihan perinteisiä lehmiä, mutta myös hieman hurjemman näköistä Ylämaan karjaa (Highland cattle).
Ylämaan karjaa laitumella Huhdankulmantien varressa.
Kylänraitin yleisilme
Jokainen kylän asukas voi vaikuttaa kylämaiseman yleisilmeeseen esimerkiksi pitämällä oman pihapiirinsä siistinä. Hyvin hoidettu piha antaa omistajastaan huolitellun kuvan ja toivottaa vieraat tervetulleeksi jo portilla.
Kauniissa pihassa ohikulkijankin silmä lepää.
Hiirijärvellä on kiinnitetty huomioita kylämaiseman yhtenäisyyteen. Kyläläiset ovat suunnitelleet yhteisen postilaatikkotelineen ja kyläyhdistys on rakentavat saman mallin mukaisia katoksia linja-autopysäkeille kylätien varteen.
| Postilaatikkoteline. | Linja-autopysäkin katos. |
Perinnemaiseman kaunistamiseksi maanviljelijät ovat kylväneet maisemapeltoja. Kesantopelloilla on kasvanut auringonkukkaa, hunajakukkaa ja apilaa.

Hunajakukkia ja auringonkukkia maisemapellolla.
